Blogi | Rohkeasti Avoin Oy | Mari Lassila | Tampere | Lempäälä

Toiminimiyrittäjästä osakeyhtiöön - minun polkuni Rohkeasti Avoimeksi

Fri, 04 Jun 2021 11:34:09 GMT

Olen kahden yrittäjän lapsi, mutta en ole koskaan kokenut olevani yrittäjän lapsi. Olen maanviljelijöiden lapsi, maatalousyrittäjien lapsi. Ainut muisto yrittäjyyden kiemuroista oli veroilmoituksen teon aika. Silloin kaupallista alaa opiskellut aikuinen siskoni tuli kotiin ja tuvan pöydälle leviteltiin miljoonia papereita ja jollakin tavalla ilmassa oli jotain erilaista kuin kotimme ilmapiirissä yleisesti. Ehkäpä tästä syystä toiminimiyrittäjyyden yksi helpoimmista nakeista oli mielestäni veroilmoituksen teko ;-).

Pelko pois toiminimiyrittäjän kirjanpitohommista

Oma veroilmoituksen teko toiminimiyrittäjyyden ensimmäisenä vuonna oli sitä, että tankkasin ohjeita. Myöhempinä vuosina sijoittelin tietyt vuosittain muuttuvat lukemat tietyille riveille. Ei se sen kummoisempaa ole. Excelistä löytyy ajopäiväkirja ja -kilometrit ja toiseen exceliin laitetaan lukemat vähennyskelpoisista kuiteista. En ymmärrä toiminimiyrittäjiä, jotka sanovat, että kirjanpito pitää ulkoistaa sen alan ammattilaiselle, kun siihen menee niin paljon aikaa. Ei siihen mene. Oikeasti siihen meni niin vähän aikaa, että yhteydenottoihin ja lappujen ja lippujen toimittamiseen ja selitysten kirjoittamiseen tilitoimistoa varten olisi varmasti mennyt enemmän aikaa. Jostain syystä en tätä osaa yrittäjyydestä ole koskaan pelännyt.

Vähän samalla logiikalla en ymmärrä, kun jotkut sanovat haaveilleensa psykologian opinnoista, "mutta kun se tilastomatikka". En minäkään tilastomatematiikasta mitään ymmärrä, mutta kun siitä tietyt jutut opettelee, niin ei sitä tarvitse ymmärtää ja avot ovi yliopistoon psykologian opintoihin aukeaa. Eli tutkijaa minusta ei tule, mutta yrittäjyyteen tämä riittää!!!!

Yrittäjäksi vahingossa vai hallitusti ja tavoitteellisesti?

Minusta tuli yrittäjä vahingossa. En koskaan ollut sitä suunnitellut, en koskaan siitä haaveillut. Se ei ollut mikään vaihtoehto. Yliopistossa en opiskellut ainuttakaan kurssia markkinointia tai edes yrityksen hallintoa vaikka työ-ja organisaatiopsykologiaan erikoistuinkin - näin jälkikäteen ajatellen olin tässä tyhmä. Silloin minua kiinnosti vähän kaikki muu, jopa naistutkimus ja antropologia... Vaikka en koskaan tavoitellut yrittäjyyttä, niin tavoitteellinen kyllä olen ja tavoitteellisuuteni on ohjannut minua tähän, missä nyt yrittäjänä olen.

Yliopisto-opintojen aikana luin Psykolologi -lehteä ja pongasin tulevan, myöhempien työvuosien kollegani Kari Kaarennon haastattelun, jossa hän kertoi työstään työterveyspsykologina. Silloin päätin, että tuo on mun juttu, minusta tulee työterveyspsykologi. Vuonna 1998 valmistuin, pari lasta synnytin, vajaan vuoden keikat kuntoutuspsykologina ja psykologian opettajana heitin ja sitten 1.1.2002 minusta tuli Tampereeen kaupungin historian ensimmäinen päätoiminen työterveyspsykologi. Oli todellinen korkeakoulu luoda tyhjästä työterveyspsykologin työnkuva nuorena tyttösenä. Tein sitä mitä yritykset pyysivät, tein sitä mitä keksin, että työterveyspsykologi voisi tehdä, tein sitä, mitä tiimin jäsenet sanoivat mitä minulta toivoisivat yms. Voisi sanoa, että nämä olivat yrittäjyysopintoni.

Kollegatuki tai nykykielessä verkostoituminen

Yrittäjäkään ei koskaan selviä yksin, minäkään en selvinnyt yksin. Esimieheni oli todella viisas. Hän tiedosti, että tarvitsen perehdytyksen ja sitä ei ollut tarjota riittävän monipuolisesti minun ollessa koko kaupungin ensimmäinen työterveyspsykologi. Esimieheni kysyi naapurifirman, Medivire työterveyden kollegaltaan, josko tämän alaiset, työterveyspsykologi Arto Pietikäinen ja Kari Kinnunen voisivat perehdyttää minua. Ja näin tapahtui. Siinä laitettiin sivuun kilpailutilanne, nuoren psykologin etu oli ykkönen. Toki tästä seurasi se, että vuotta myöhemmin olin Arton ja Karin kollega naapurifirmassa :-D

Myös myöhemmin kollegat ovat kannatelleet minua. Itse asiassa kollegoistani johtuen minusta tuli yrittäjä. Vuonna 2007 perustin toiminimen, kun kollegani vinkkasi minulle ensimmäisen työkeikkani erityisopettajien ja koulunkäynninohjaajien työnohjaajana. Useamman vuoden ajan sain kaikki työni jonkun kollegan vinkkaamana. Vuonna 2013 graafista alaa opiskellut ystäväni teki minulle ensimmäiset kotisivuni ja ehkä sen jälkeen sain jonkun keikan ihan omilla avuillani? Toisaalta, jos oikein tarkkaan mietin, niin en ole kyllä senkään jälkeen saanut juuri mitään itse. Jäi ne markkinoinnin opinnot aikoinaan opiskelematta....

Markkinoinnin korkeakoulu, Lempäälän yrittäjien aamukahvit

Markkinoinnin opintojaksona on toiminut Lempäälän yrittäjien aamukahvit. Vuonna 2019 ryhdyin päätoimiseksi yrittäjäksi ja yrittäjien viikoittaisilla perjantaiaamun kahveilla opin kehumaan itseäni ihan mallintamalla eri alojen kollegojen toimintaa. Lasteni englanninkielisessä päiväkodissa oli aikoinaan "toy day", lelupäivä kerran viikossa. Siihen kuului se, että jokaisen piti aamupiirissä esitellä lelunsa. Samaan tyyliin toimi yrittäjien aamukahvit, kahvittelun alkuun jokainen yrittäjä kertoi yrityksestään jotain. Hämmennyin sitä yrittäjien taitoa kuvailla osaamistaan ja opettelin itse perässä.

Jokainen Lempäälän yrittäjien aamukahviaktiivi on minun valmentajana toiminut ja olen ikuisesti kiitollinen, erikseen haluan mainita muutaman henkilön. Suomen ystävällisimpänä somekouluttajana profiloitunut Pauliina Mäkelä (lue lisää tästä hänen yrityksestään Kindasta) veti meille yrittäjille somekoulutusta, keskenämme buustasimme toistemme sometilejä ja kuvasimme videoita. Tässä videokuvauksessa meitä opasti valokuvaaja Sonja Meskanen (lue lisää tästä hänen yrityksestään Saskiiasta). Hyvinvointi- ja valmennusyrittäjien kanssa ryhmäydyimme tehden yhteistä esitettä, suunnitellen koulutuskokonaisuuksia ja kävimme Messuilla. Yrittäjät antoivat omaa aikaansa pyytettömästi ja samalla näimme toistemme huippuosaamista, esim. esitteen muokkauksen parissa Katja Nurmisen sisällöntuottajan taidot näyttäytyivät meille kaikille (lue lisää tästä hänen yrityksestään Ignite Communication & Coaching). Minulla oli ilo olla mukana Katjan kehittäessä tarinakerturipalveluaan ja samalla, kun hahmotin omaa elämäntarinaani, niin ihastuin hänen taitoon sanoittaa tarinani.

Jokainen meistä löysi omia valmennuskollegoita, joiden kanssa on tiiviimmin tehty töitä. Kuukausipalkkaisena työntekijänä opin tekemään töitä yksin. Tiimissä tietenkin palaveerataan moniammatillisesti, mutta työt tehdään yksin. Yhtäkkiä yrittäjänä huomaan tekeväni töitä yhdessä "kilpailijani" Pertti Ratilaisen kanssa (lue lisää tästä Peran valmennuspalveluista). Peraa voin kiittää monesta, ehkä eniten hänen esimerkistään suorasta puheesta. Joku aina joskus suuttuu Peran sanoista, mutta voisin sanoa, että sen joka suuttuu, kannattaa pysähtyä, että voisiko tuossa olla jotain perääkin?! Peraa voisin kuvata samoin kuin yritykseni nimeä rohkeasti avoin.

Rohkeasti Avoin Oy perustettiin 10.4.2021

Niinkuin ihmislapsetkin, niin Rohkeasti Avoin Oy oli minun ja yritykseni hallituksen jäsenen eli mieheni mielessä pitkään. Suunniteltu ja toivottu, niin kuin kaikki neljä lastamme. Tällä kertaa se olin minä, joka vähän pitkitti päätöstä. Lopullinen päätös tehtiin, kun tarkistin omaverosta toiminimeni ennakkoveroja, kun alkoi hahmottua vuoden 2021 tulotaso. Alkoi olemaan veroprosentti niin korkea, että ei oikeasti jäänyt muuta vaihtoehtoa. Olin valmis jopa ottamaan työn alle terveydenhuollon palveluntuottajan työhön liittyvät byrokraattiset koukerot, ei muuta kuin Avi jutut työn alle ja kutsuin kotikäynnille Lempäälän kunnan ylilääkärin.

Tähän vaiheeseen liittyi taas yrittäjäkollegatuki. Sain vinkkejä tilitoimistoista, kotisivujen tekijöistä, valokuvaajista. Tarjouspyyntöjä, tarjouspyyntöjä, palavereja, palavereja ja palavereja. Kirjanpitäjä on osakeyhtiöyrittäjän paras kaveri. Yrittäjäkollegani vinkkasi JPond tilitoimistosta saatesanoilla "Olin liian pitkään vanhassa huonossa tilitoimistossa asiakkaana, mutta täällä on hoidettu yritykseni asiat aina nopeasti ja ammattitaidolla". Tsekkasin toimiston kotisivut ja totesin "visuaalisesti huippu hienot sivut, mutta tää tyyppi on niin täynnä itteensä, että olkoot". Tuli sitten kuitenkin lähetettyä viesti ja sovittua Mr. Pondin kanssa palaveri mieheni kanssa. Todettiin palaverin jälkeen, että tässä se on, meidän tilitoimisto. Mr. Pond Janne Lampi on varmasti itsevarma, mutta samalla myös looginen, järjestelmällinen, ammattitaitoinen ja hoitaa jämptisti sovitut asiat. Jos kiinnostaa, millaiset sivut herätti jyrkän reaktioni niin tsekkaa tästä .

Oikea aika yrittäjyyteen?

Jälkikäteen ajatellen olen ryhtynyt toiminimiyrittäjäksi aivan liian myöhään ja aivan liian myöhään myös perustanut osakeyhtiön. Mutta sattuuko kaikki kuitenkin juuri oikeaan aikaan?! En vain ollut valmis aikaisemmin, ehkä pelko tai rohkeuden puute on ohjaillut liiaksi, mutta mitä sitten! Elämä on oppikoulua. Turvallista on edetä askel kerrallaan. Ihailen sarjayrittäjiä, jotka hyppäävää johonkin uuteen edellisen yrityksen myytyään ja ottavat hurjan isoja hyppyjä tuntemattomaan. Mutta on vallan ok olla kuin minä, ottaa hiirenaskelia. Ja hei, olinhan minä osakeyhtiön toimitusjohtaja ennen viisikymppisiäni! Olen kouluttautunut pitkälle: 1998 psykologian maisteri (ja opettajan pedagogiset opinnot), 1998-2006 neljä lasta(organisointikyvyn ja pomottamisen korkeakoulu), 2003 työterveyspsykologin erikoistumisopinnot, 2008 työnohjaaja, 2012 business coach, 2016 psykoterapeutti. Ja pikku kursseja sieltä ja täältä. Nyt alkaa oppikoulu Rohkeasti Avoimen toimitusjohtajayrittäjänä!

Miten olisi kohtaisiko sinun ja minun tiet, joko kollegoina tai yritysasiakassuhteessa?

Työstressi Senegalissa - lomailevan työpsykologin mietteitä

Fri, 04 Jun 2021 11:15:04 GMT

Kerroin pojallemme, että Villassamme on töissä kaksi kotiapulaista vierailumme aikana, sillä yksin pääkokki Nabou ei pärjää. 15-vuotias vastasi kysymyksellä tähän: "Miksi?". Tämä on ehkä selkein ero kahden eri työkulttuurin välillä, länsimaisen Suomen ja afrikkalaisen Senegalin. O nko kyseessä se, että kotiapulainen ei pärjäisi yksin vaan ei oleteta, että hänen pitää pärjätä? Ei vaadita, että pitää pinnistellä, olla tehokas/ylitehokas? Ja työntekijä ei miellä työtä pakoksi, joka pitää tehdä saadakseen rahaa, jolla saa nauttia vapaa-ajasta?

Yhdeksän päivän havainnointini tulos on se, että Senegalissa työn teon oletetaan olevan rentoa, ei pinnistellä väkisin, voidaan olla vaikka pidempään töissä, kun vaan työt tehdään rauhalliseen tahtiin. Ylityökorvausta ei kuitenkaan saa ��.

Haluan korostaa, että kirjoitan havainnoistani, minulla ei ole tietoa, en ole asunut/työskennellyt itse Senegalissa. En siis sano, että havaintoni ovat oikeita. Havainnointini koskee lähinnä oman Villamme työntekijöiden toimintaa. En myöskään voinut keskustella kotiapulaisten kanssa, sillä meillä ei ollut yhteistä kieltä (paitsi google kääntäjä). Mieluusti minua saa haastaa, kommentoi kommentointikenttään omista ajatuksistasi ja oikeasta tiedostasi – moni on oikeasti tehnyt töitä Afrikassa ja siten osaisi antaa perustellumpaa tietoa.

Kotiapulaisen tehtäviin kuuluu hakea aamulla torilta ruokatarvikkeet (plus pitkin päivää puuttuvia muita tuotteita autonkuljettajan kanssa) sekä laittaa niistä aamupala, lounas ja päivällinen. Hän siivoaa myös yleiset tilat ja makuuhuoneet. Lisäksi tarvittaessa pyykkää ja huolehtii Villan vieraiden hyvinvoinnista – taikoo pyydettäessä kynsisakset yms. Villan työntekijät tekevät työtä rennolla otteella ja hymyillen. Jos olen huoneessani, kun apulainen olisi tulossa sitä siivoamaan, niin hän odottaa portailla istuen niin kauan kuin tulen huoneesta ulos. Ei kiireen häivää ja odotellessa ei näpytellä puhelinta yms.

Kalatorilla asiointi kesti ikuisuuden. Itse asiassa tämä Somonen pieni paikallinen kalatori on ikään kuin “kalajalostamo”, jonne kalastajat tuodat suoraan mereltä kalat, verkot siivotaan siellä, yhdessä nurkassa pestään kalat, toisessa perattiin, joku oli myyjä ja sitten tietenkin “pääkassa”. Työpaikalla hengailee myös porukkaa, joiden tehtävä ei selviä minulle, ostajia he eivät ole, ehkä vain juttelemassa tuttujen kesken. Kukaan “jalostamossa” ei häiriinny tai aja meitä kauemmaksi, vaikka pyörimme ja hyörimme heidän tiellään, rentous näkyy myös siinä. Hygienia/kylmäketju on varmasti sitä sun tätä, sillä valmiit kalat viedään pakastimeen, joka on kojun sisällä varjossa, mutta sähkötön. Ergonomiaa ei ole myöskään tarkisteltu. Työvaatteet ovat useimmilla samat kun mitä kadullakin näkyy, eli naisilla kansallispukutyyliä ja miehillä rennompaa. Pääkassa on selvästi “myyntihousut” jalassa, hän käy tiukkaa neuvonpitoa hinnasta, oletan, että haluaa isomman summan, kun me ulkomaalaiset toubat olemme maksamassa. No neuvonpidon jälkeen annan 7000CFA eli n. 12€ kahdesta noin kahdeksan hengen aterian kaloista.

Video "kalajalostamon" työolosuhteista ja fiiliksestä.

Olimme Villan omistajilta saaneet vinkin, että olisi toivottavaa, että kotiapulaisemme päivä ei venyisi liiaksi, kun osa vuokralaisista/kodinvaihtajista on bailannut myöhään ja kokin yöunet jääneet lyhyeksi. Me olisimme päinvastoin halunneet vapauttaa hänet aiemmin, mutta viikon aikana selvisi, että hän on vaan väkisin töissä klo 9-21. Tämä tarkoitti sitä, että päivällinen oli vasta klo 20, joka on yleisesti liian myöhään suomalaiselle (varsinkin alkulomasta, sillä aikaerosta johtuen sisäisen kellomme oli edelleen klo 22). Pyysin kokilta, että pääruut olisivat klo 13 ja 18. Tämä ohjasi loppulomaa kohden hänen työpäivänsä pääsääntöisesti klo 9-19 pituisiksi. Tosin sitä edelsi kahtena peräkkäisenä päivänä google kääntäjäkeskustelut, joissa kommentoin, että hän viettää liian vähän aikaa lastensa/perheensä parissa ja hän voisi ihan hyvin lähteä kotiin aikaisemmin. Tähän hän vastasi, että on ihan normaalia, että kukaan paikallinen ei mene kotiin kuin vasta yhdeksältä ja että hän tulee myöhään töihin (eli on töissä klo 9 ja on sitä ennen käynyt jo ruokaostoksilla). Seuraavana päivänä jatkoin samaa teemaa ja sain vastauksen ” Il y a une jolie place ici au village” , jonka google käänsi ”There is a nice place here in the village” . Ymmärsin/tulkitsin viestin niin, että hän pitää työstään ja kokee työympäristönsä hyvänä. Voisihan sitä ajatella siitäkin näkökulmasta, että hänellä on paremmat oltavat töissä kuin kotona – en kuitenkaan usko näin olevan, tapasin hänen miehensä, aivan upea persoona, ei ensimmäisenä tullut mieleen, että parisuhteessa olisi ongelmia ja kotiolot kaaoottiset. No eihän sitä koskaan voi varmuudella tietää. Voihan tietenkin ajatuksen taustalla olla ajatus, että kaikissa Villoissa ei olisi yhtä mukavaa olla kuin tässä. Hänen työnantajansa on 61-vuotias sinkku nainen. Tulee sekin mieleen, että Suomenkin historia tuntee piikojen olot. Joskus työnantajat ovat olleet hirviöitä ja piikoja kohdeltu huonosti, he ovat voineet tulla raiskatuiksi yms. Jos tässä työpaikassa ei ole näin, niin silloin siitä on syytä pitää kiinni.

Senegalissakin osa töistä on hyvin fyysisesti raskaita. Kotikatumme varrella, kuten monessa muussakin paikassa valmistetaan hiekasta tiiliä, siis ihan käsipelillä. Vaikka sitäkin työtä tehdään melko rennosti, niin kyllä on kovaa hommaa. Enpä usko, että noista hommista monikaan suomalainen työmies enää selviäisi.

Talomme puutarhuri jaksaa kuokkia päivittäin kaikki kukkaistutukset. Varmasti pakollistakin möyhentää ne päivittäin, ei muuten kukat kasvaisi ja menestyisi. Ilman lämpötila kuitenkin yöaikaa 25C ja päiväsaikaan 37C! Hänen työtään seuratessa tulee mindfulness harjoitukset mieleen. Kesälomalla moni suomalainen viihtyy samalla tavoin puutarhassa – varsinaiset puutarhurit kyllä Suomessa tekevät kovaa työtä – mindfulness on tästä tehotyöstä kaukana.

En usko, että suomalaisista olisi senegalilaisella mentaliteetillä työskentelemään, mutta mikä olisi kompromissi? Suomalaisista saadaan kovemmat tehot irti, kun pidetään tulospalavereita, kuukausivartteja yms. Mutta onko se oikeasti tarpeen? Onhan ne tarpeen globaalin kilpailun alla, jos haluamme ylläpitää nykyisentasoisen palkkatason, hyvinvoinnin, lomat ja muut edut ja matkustaa lomallamme maailman ääriin kirjoittamaan blogitekstejä uima-altaan äärellä… Mietin tässä samanaikaisesti kumpi tapa on onnellisempi, en olen ihan varma…

Kommentoi ajatuksiasi. Mitä havaintoja olet itse tehnyt vieraillessasi/työnskennellessäsi kehittyvissä maissa? Mihin päätökseen olet tullut?

Miten työpsykologi voi tukea työyhteisöä?

Fri, 20 Oct 2017 11:38:11 GMT

Psykologi on ihmisen käyttäytymisen, ajattelun ja tunne-elämän asiantuntija. Työterveyspsykologi voi yksilön lisäksi tukea myös työyhteisöä, tavoitteena on tällöin yhdessä lisätä työnteon ja työyhteisön edellytyksiä ja toimivuutta.

Akuutit kriisitilanteet

Yritykset osaavat hakea psykologin palveluita silloin, kun jossakin palaa. Työyhteisössä on esimerkiksi pitkälle edennyt konflikti, joka näkyy jo sairauspoissaoloina tai työyhteisö on kohdannut akuutisti jotakin traumaattista kuten väkivaltatilanteen tai työtoveri on äkillisesti kuollut. Näissä tilanteissa työn perustehtävän hoitaminen häiriintyy ja tarvitaan hätäensiapua.

Työyhteisön erilaiset persoonat voimavaraksi

Olen ylpeä suomalaisessa yhteiskunnassa olevasta työntekijän vahvasta yksilönsuojasta, itsekin olen aikaisemmin nauttinut siitä. Minulle työntekijänä ei voi sanoa kuin vahvojen sääntörikkomusten yhteydessä ”Ei tartte tulla enää huomenna töihin”. Toisaalta joskus työyhteisössä on vaativia, haastavia persoonia – äärimmäisissä tapauksissa koko työyhteisö kärsii yhdestä yksilöstä. Esimies voi näissä tilanteissa konsultoida työpsykologia. Käytetty ja monesti toimiva menetelmä on yhteiskeskustelu asianosaisten ja konsultin kesken. Joskus näissä tilanteissa yritykset päätyvät ottamaan lisätukea psykoterapeuttien toteuttamasta lyhytpsykoterapiasta.

Johtoa sparraamalla kohti tavoitteita

Hyvän johtamisen merkitys tunnistetaan yhä selvemmin. Johdon valmennus, coaching, on prosessiluontoinen sarja yksilö- tai johtoryhmätapaamisia työterveyspsykologin kanssa, tavoitteena on esimerkiksi oman johtajuuden tai uuden strategian tehostaminen yhdessä sovittujen tavoitteiden suuntaisesti. Ulkopuolinen luottamuksellinen sparrausapu avaa uusia tapoja nähdä toimintatapoja ja johtamista – ja kehittää sitä edelleen. Piilossa olevan potentiaalin ja voimavarojen löytämiseen auttaa rinnalla usein käytetty WorkPlace Big5 tai PK5 henkilö- ja tiimiprofilointityökalu.

Työnohjauksella potentiaali käyttöön ja kuormitus tasaisemmaksi

Työelämä on vaativaa, työntekijät ovat asiantuntevia, monialaisia osaajia – myös tulostavoitteet ovat kovia. Työterveyspsykologin työssä havaitsen pärjäämisen ja suorittamisen kulttuurin vahvistuneen – jos nyt suomalaiset eivät siinä ole koskaan huonoja olleetkaan. Ajoittain motivaatio laskee ja työntekijä ei tee töitä täydellä potentiaalilla. Yksinäisyyden/yksin jäämisen tunne edellisiin yhdistettynä voi johtaa uupumiseen. Työnohjauksen avulla löytyy keinoja työn kuormittavuuden säätelyyn, ammatillinen kokemus vahvistuu ja samalla tuetaan työyhteisöä muutospaineissa. Työnohjaus prosessina nostaa esiin työntekijöiden kokemien ilmiöiden samankaltaisuuden, normaaliuden. Työnohjaus tukee ryhmää yhdessä työnohjauksen loputtuakin kehittämään työtään ja siten helpottamaan arjen kuormitusta. Samalla pyritään pysäyttämään arjessa valitettavan yleinen ja työhyvinvointia laskeva ”valituspuhe”.

Työpsykologi arjen kuvaajana ja sparraajana

Työterveyspsykologi on monesti mukana työpaikan arjen kivoissa hetkissäkin kuten kehittämispäivissä. Käsiteltävä aihe näihin voi löytyä esimerkiksi organisaatiossa jo tehtyjen työyhteisökyselyiden kautta. Itse arvioin myös sosiaalista ja psyykkistä työkuormitusta esim. Tikka ryhmähaastattelumenetelmällä tai olenpa joskus haastatellut koko työyhteisön jäsenet 10 minuutin ”pikatreffeillä” tyyliin plussat, miinukset ja jos voitaisiin muuttaa vain yksi asia, niin mikä se olisi ja miten sen tekisit.

Yhteistyössä on voimaa. Kehitetään yhdessä työtä ja sen tekijöitä!

Blogi julkaistu alkuperäisesti Finla työterveyden nettisivuilla .

Minäkö psykologin tarpeessa?

Wed, 02 Aug 2017 11:04:37 GMT

Mieleeni on piirtynyt kuva reilun parinkymmenen vuoden takaa. Olen nuori, vain vähän kokemusta omaava psykologi ja vastapäätä minua istuu asiakas, joka selvästi pelkää. Hän ei oikein tiedä miten päin istuisi, ja usein istuukin ihan tuolin reunalla, ikään kuin valmiustilassa juoksemaan heti ovesta ulos. Aika on muuttunut. Nykyisellään entistä useampi ”pyytää" päästä psykologille. Vastaanotolla istutaan rennosti nojatuolissa ja usein lopetellessa asiakas toteaa ”Menipä tunti nopeasti”. Jälkimmäinen myös siinä tilanteessa, että asiakas on aloittanut istunnon lauseella ”En tiedä mistä oikein aloittaisin?”. Tähän psykologi tyyliin: ”Älä huolehdi, mä hoidan kysymiset, aloitetaan vaan jostakin, kerro vaikka mitä/ketä sun elämään kuuluu?”.

Keskustelu psykologin kanssa on dialogista, tasa-arvoista.

Kun sinulle on varattu aika, puhutaan sinusta, pysähdytään sinuun.

Psykologi on kysymisen ammattilainen, ja tunti on oikeastaan lyhyt aika. Työterveyspsykologi on aktiivinen. Muistan jostakin koulutuksesta ohjeen, että ensimmäisen kymmenen minuutin ajan pitäisi vain kuunnella. Liian vaikea vaatimus, sanoo tämä psykologi. Ainoastaan todella ison kriisin kohdanneen asiakkaan kohdalla tämä toteutuu. Muutoin keskustelu on dialogista, tasa-arvoista. Toki psykologi ottaa kantaa, psykologikielellä tämä on ”psykoedukaatiota”. Suomeksi sanottuna se on näkökulmien esittämistä, vaihtoehtojen avaamista, yhteistä pohdintaa.

Olen myös kuullut kommenttia ”Mä olin vähän skeptinen auttaako tämä ollenkaan. Mulla on niin hyviä ystäviä ja olen puhunut heidän kanssa paljon. Ajattelin, että ei tästä hyötyä ole, mutta oli tosi hyvä, että tulin” . Kun ollaan isojen asioiden äärellä, oman elämän äärellä, sille kannattaa antaa aikaa. Kun sinulle on varattu aika, puhutaan sinusta, pysähdytään sinuun. Toisen ihmisen kohtaaminen, olla ihminen ihmiselle, on usein paras lääke. Siitä aukeaa jotain uutta.

Joskus ihmiset eivät uskalla mennä psykologin puheille, koska pelkäävät tulevansa leimatuiksi hulluiksi. Uusien tunteiden tai reagointitapojen ilmentyminen huolestuttaa, jopa pelottaa (vaikka ne psykologin silmään ovatkin täysin normaaleja). On normaalia miettiä, ”Olenko tulossa hulluksi?” . Jos autossa syttyy outo valo kojelautaan, viedään se huoltoon ja näin toimii entistä useampi myös itsensä suhteen. Ja rauhoituksen sana, en ole vielä yhtään hullua tavannut vaikka parikymmentä vuotta olen työpsykologina toiminut ja nopeasti laskien ehkä 5000 suomalaista on vastapäätä minua vähintään tunnin istunut.

Case Vincit: Työterveyspsykologi helposti tavoitettavissa

Uuden ajan psykologin käyttöä kuvastaa esim. Finlan asiakasyrityksen Vincitin kanssa tekemäni projekti, jossa psykologi otti yhteyttä jokaiseen työntekijään kerran kolmen kuukauden aikana chat-palvelun kautta. Kysymys kuului ”Mitä mielen päällä, onko jotain mistä haluat keskustella psykologisi kanssa?” Työntekijöille tarjottiin mahdollisuutta varata halutessaan aika livevastaanotolle tai etävastaanotolle. Kun psykologi on tavoitettavissa näinkin helposti ja työntekijä tietää, kehen voi ottaa yhteyttä, kynnys yhteydenottoon on hyvin matala.

Vincit yrityksenä haluaa omalla toiminnallaan tukea työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä on konkreettinen käytännön esimerkki juhlapuheiden lauseesta ”Henkilöstö on tärkein voimavaramme”.

Ja miten projekti sitten sujui? Jos chattailu osui tilanteeseen, jossa työntekijän mielessä oli oikeasti jotain, niin se tuli käsitellyksi akuutisti, tilanteen ollessa päällä. Chattailu on nykyajan vastine aikakauslehden kysymyspalstalle. Useat työntekijät kertoivat, ettei heillä ole mitään ajankohtaisia tarpeita, mutta arvostivat suoraa henkilökohtaista yhteydenottoa. Sain myös myöhemmin yhteydenottoa "Otit aikaisemmin yhteyttä, nyt olisi mielen päällä tälläistä.."

Toiminta on ehdottoman luottamuksellista.

Toki toivoisin, että jokainen voisi olla sopivassa määrin avoin tilanteestaan omalle esimiehelleen. Monet työasiat ratkeavat esimiehen kanssa keskustellen. Usein avoimuutta onkin. Ihailtavan monet yritykset toteuttavat varhaista välittämistä. Entistä useammin esimies on suositellut alaiselleen käyntiä työterveyspsykologilla – ei siis ”rangaistusmielessä” vaan alainen on kertonut omasta tilanteestaan ja esimies tukee avun hakemista ajoissa, jotta tilanne ei monimutkaistu. Olen huomannut myös, että työpaikalla puhutaan psykologin käynneistä, minulle kerrotaan: ”Mun työkaveri on käynyt psykologilla/sulla ja suositteli mullekin, että tulisin”.

Kuormittumisen ei tarvitse olla piiloteltu tai leimaava asia.

Jokainen meistä kohtaa elämässään tilanteita, joissa olisi ollut hyvä nähdä psykologia. Itse psykologina pyrin elämään niin kuin opetan ja psykologit ovat minulle henkilökohtaisesti tuttuja myös asiakkaan näkökulmasta. Kuormittuminen elämän pettymysten/karikoiden äärellä, väsymyksen tai uupumisen ei tarvitse olla piiloteltu tai leimaava asia. Vuonna 2002, jolloin aloitin työterveyspsykologin työssä, oli Tampereen alueella neljä työterveyspsykologia: Kari, Arto, Ilkka ja Mari. Nyt en enää voi listata kollegoitani, nopean laskun perusteella pelkästään työterveyspsykologeja vähintään kolmisenkymmentä. Minunlaisiani yksityisiä psykologeja/psykoterapeutteja on ehkä sata tai enemmän. Joku muukin käyttää siis psykologin palveluita!

Ota yhteyttä!

psykologisi Mari

- Tämä blogi on julkaistu alkuperäisesti Finla työterveyden nettisivuilla